Pikamuoti on kuin sosilaalinen media

”Muoti muuttuu, tyyli pysyy”, kuuluu Coco Chanelin kuuluisa sitaatti. Muoti tosiaan on muuttunut kahden viime vuosikymmenen aikana. 

Merkittävin muutos tekstiili ja etenkin vaatealalla on ollut hintojen lasku. Jostain syystä inflaatio, sodat, kuivuus tai vaikka energiapula vaikuttavat kaikkeen muuhun hinnoitteluun; mutta ei vaatteisiin. Suurin osa myydyistä vaatteista maksaa lähes saman (tai jopa vähemmän) kuin 10-15 vuotta sitten. 

Markkinoille tuli pikamuoti; vaatteita hankitaan paljon ja yksittäistä vaatekappaletta käytetään vähän. Kulutushinnat ovat laskeneet ja tekstiileihin käytetään nyt aiempaa pienempi osuus tuloista. Kulutus kuitenkin kasvaa ja samalla kasvaa myös tekstiilijätteen määrä. Globaalisti, tekstiilituotanto on kymmenkertaistunut 1980-luvulta. 

Tekstiiliteollisuuden vääristymä on nähtävillä myös konepuolella. Koneinvestoinneissa, hinnasta on tullut usealle se ratkaiseva tekijä. Tuotannon koneita ei osteta samalla vaatimustasolla kuin esimerkiksi autoa tai puhelinta. Näissähän ominaisuudet ratkaisevat ja hyvistä ominaisuuksista ollaan valmiita maksamaan. Tekstiiliteollisuudessa ei päde samat lainalaisuudet; tuotanto halutaan toteuttaa mahdollisimman halvasti, koska ajatellaan, että alalla ei muuten pärjää.

Voisimmeko palata siihen, kun tekstiileillä oli arvo?

Sosiaalista mediaa käytetään paljon mielihyvän saamiseen, rauhoittumiseen ja ajankuluksi. Sosiaalisessa mediassa ja pikamuodissa on paljon samankaltaisuutta. 

Muodissa oli ennen kahdesta neljään sesonkia vuodessa  vuodenaikojen mukaan; kevät/kesä ja syksy/talvi. Kun pikamuodista tuli merkittävämpi osa kapitalistista yhteiskuntaamme meillä on nyt 52 mikrosesonkia. Pikamuotiyhtiöiden tavoitteena on, että joka kerta kun kuluttaja kävelee kauppaan sisälle (tai selaa verkkokauppaa) hän näkee kaupassa jotain uutta. 

Uutuuden viehätyksen lisäksi kuluttajalle halutaan viestittää, että jos et nyt osta tätä vaatetta se ei ole saatavilla enää seuraavan kerran kun tulet kauppaan. Tämä luo niukkuuden mielikuvan ”sinun on ostettava se nyt, muutoin et sitä saa”.  Tämä aikaansaa myös sen, että kuluttaja haluaa tulla kauppaan mahdollisimman usein, koska valikoima uudistuu ja kaupassa on aina esillä jotain uutta ja mielenkiintoista. 

Sosiaalinen media toimii samalla tavalla. Moni sosiaalisen median käyttäjä julkaisee sisältöä mahdollisesti kerran kuukaudessa tai pari kertaa vuodessa. Ei siis useita kertoja päivässä, jolloin syötteeseesi saataisiin aina uutta sisältöä, kun avaat ohjelman. Sosiaalisen median alustat ovat korjanneet tämän antamalla suosituksia tileistä, joita mahdollisesti haluaisit seurata. Suosituksilla sosiaalisen median alustat tarjoavat näin aina uutta ja mielenkiintoista sisältöä sinulle. Tavoitteena saada sinut takaisin ja kuluttaa mediaa.