Tavoitteena säästää 100 miljoonaa litraa vettä ja 500 000 kg CO2 vuoden 2023 aikana

Tekstiilien tuotanto nykyisellään ei ole kestävää. Ylituotannon ja myymättömien varastojen tuhoaminen ja tekstiilien päätyminen jätteeksi ei ole kestävyyttä. On tärkeää, että jätteeksi päätyvät tekstiilimateriaalit saataisiin hyödynnettyä mahdollisimman tehokkaasti. 

Arvokkaat materiaalit tulisi saada hyötykäytettyä sellaisenaan energiahyödyntämisen sijasta. Etusijajärjestyksen mukaan tekstiilien jakaminen on ensisijaista uusiokäytöön ja kierrättämiseen nähden.

Ekologisin materiaalivaihtoehto on sellainen, joka voidaan pelastaa jätteeksi joutumiselta. Se on luonnon resursseja säästävä ja myös taloudellisin vaihtoehto. Kun materiaalia käytetään uudelleen sellaisenaan, sen arvo säilyy.

Moni tekstiiliteollisuuden yritys käsittelee ylijäämätekstiilinsä poistotekstiilinä, jätteenä. Jos materiaalille ei löydy käyttöä omassa tuotannossa, se voi löytää tärkeän roolin jonkun muun tuotannossa.

Tärkeitä mittareita ovat hiilidioksidipäästöt ja veden kulutus.

Tekstiilien ja niiden raaka-aineiden päästökertoimissa on vaihtelevuutta eri lähteiden välillä. Eri tutkimuksissa vaihtelua aiheuttavat muun muassa materiaalien tuotantotavat ja -maat sekä päästölaskennan periaatteet. Käytämme laskennassa kertoimia, jotka keskimäärin kuvaavat materiaalin tuotannossa syntyviä päästöjä.

Päästökertoimien osalta olennaista on, onko materiaali kierrätettyä vai neitseellistä ja miten se on käsitelty. Tekstiilimateriaalien valmistuksessa, kuten valkaisussa, värjäämisessä, painamisessa ja viimeistelyssä käytetään erilaisia kemikaaleja, jotta tekstiiliin saadaan haluttu ominaisuus ja ulkonäkö. Sertifioinnit varmentavat materiaalin turvallisuutta, mutta eivät suoraan vaikuta päästöihin.

Materiaalien osalta päästölaskentaa tehdään kiloa kohti.

Alustan avauduttua olemme yhdessä säästäneet:

Hiilidioksidia 1 173 kg

Vettä 434 703 litraa


Säästynyt hiilidioksidi vastaa henkilöautolla 7 972 ajokilometriä tai 250 kertaa lämmitettyä sähkösaunan päästöä.  Vedenkulutuksessa säästö vastaa kymmenen kerros- tai rivitalossa asuvan henkilön vuotuista vedenkulutusta.

Huomioimme laskennassa kuljetuksissa aiheuttamamme hiilidioksidipäästöt. Kuljetuksissa otamme huomioon kuljetettavan tavaran koon, kuljetetun matkan ja kuljetustavan. Vähentääksemme logistiikan päästöjä pyrimme optimoimaan kuljetusreittejä ja valitsemaan vähäpäästöisiä kuljetusmuotoja. 

Epävarmuutta meille aiheutuu siitä, että emme vielä kykene täyteen elinkaaren seurantaan materiaalien tuotannosta uuden tuotteen valmistumiseen ja käyttöön. Materiaalien parempi seurattavuus antaisi kokonaisvaltaisempaa kuvaa vastuullisuustyöhön. 

Läpinäkyvyys on kantava arvo, jonka haluamme jakaa koko yhteisölle. Kehitämme jatkuvasti toimintaamme, jotta voimme edistää tekstiilialan positiivista muutosta ja läpinäkyvyyttä. 

Vuosi 2023 on vasta alussa, mutta näyttää sitäkin paremmalta. Tässä konkretisoituu, kuinka pienestä, ja ennen kaikkea helposti, syntyy suurta säästöä. 

Joko teidän yrityksenne on mukana käyttämässä ylijäämätekstiiliä?