Pohjoismaiden ja Baltian kattavan ylijäämätekstiilien ja leikkuujätteiden markkinapaikka avataan

Texmari.com avaa syksyllä 2022 Pohjoismaat ja Baltian kattavan ylijäämätekstiilien ja leikkuujätteiden markkinapaikan.

On jo pitkään peräänkuulutettu tekstiilialan tarvetta muuttua. Ylituotannon ja myymättömien varastojen tuhoaminen ja tekstiilien jätteeksi päätyminen ei ole kestävyyttä. Toimialan käytäntöjen on siis muututtava. Tekstiilien kierrättäminen ei yksin poista tekstiilialan valtavan kokoista hiilijalanjälkeä. Ostamisesta ja kuluttamisesta olisi siirryttävä resurssien jakamiseen.

Tekstiilialalle on aika asettaa uudet standardit ylimääräisen varaston hallintaan ja päästöjen hillitsemiseksi. Tämä on saavutettavissa, kun avaamme järjestelmän, mikä tekee kestävämmästä tekstiilialasta mahdollisen, ymmärrettävän ja hyödyllisen. Tämä luo lopulta positiivisia parannuskeinoja usealle alan toimijalle.

Moni tekstiiliteollisuuden yritys käsittelee ylijäämätekstiilinsä poistotekstiilinä, jätteenä. Jätteeksi joutuvien kankaiden määrää voidaan alan yrityksissä ennaltaehkäistä osittain laadunvalvonnan ja tuotesuunnittelun toimenpiteillä. Ylijäämätekstiilin syntymiseen ei voida kuitenkaan täysin vaikuttaa ennakkoon. Kankaan valmistaminen on pitkä prosessi, siinä tapahtuviin virheisiin ei voida juuri etukäteen vaikuttaa. Kangaslaatu, värjäys, käsittely tai kuljetus voivat aiheuttaa kankaaseen ongelmia, joiden takia tekstiiliä ei haluta käyttää omassa tuotannossa.

texmari.comin toimintamalli on yksinkertainen:
1. annamme näkyvyyden ylijäämätekstiilille.
2. ylijäämätekstiilit saavat uuden elämän ja yhdessä vähennämme
tekstiilijätettä
3. annamme analytiikkaa siitä, kuinka paljon säästöä teimme yhdessä.

Estetään tekstiilien päätyminen kaatopaikalle

Tekstiiliteollisuudessa on mahdotonta estää ylimääräisen tekstiilimateriaalin syntyminen. Jos materiaalille ei löydy käyttöä omassa tuotannossa, se voi löytää tärkeän roolin jonkun muun tuotannossa. Kun materiaalia käytetään uudelleen sellaisenaan, sen arvo säilyy. Ekologisin materiaalivaihtoehto on sellainen, joka voidaan pelastaa jätteeksi joutumiselta. Se on luonnon resursseja säästävä ja myös taloudellisin vaihtoehto.

Vähennä jätettä ja päästöjä

Materiaali tulee kierrättää vain silloin, kun sitä ei voi käyttää tai korjata sellaisenaan. Vaikka kierrätys pidentääkin materiaalin elinkaarta, se on kuitenkin luonnonvaroja kuluttava prosessi. Jos materiaalia ei voida kierrättää, se päätyy usein polttojätteeksi tai kaatopaikalle. Molemmat menetelmät ovat saastuttavia. Jo valmistetut tekstiilit ovat ympäristöystävällisimpiä ja taloudellisimpia mahdollisia materiaaleja.

Saat mitattuja tuloksia

Pohjoismaiden ja Baltian yhtenäinen data antaa meille parhaan mahdollisen näkemyksen alan käyttämättömistä raaka-aineista ja lopputuotteista. Annamme käyttäjille läpinäkyvyyttä ja lisäarvoa tuotantoketjuun reaaliajassa. Työkalumme avulla käyttäjät voivat seurata edistymistä jalanjäljen minimoimiseksi ja palkitsee heitä parempien valintojen tekemiseen. Mittaamme vettä, hiilidioksidipäästöjä ja jätteitä raportointityökalullamme.